Vähemmän tehokas

Oman herkkyyteni ymmärtämisen myötä minun on pitänyt hyväksyä, että jaksan vähemmän työntekoa kuin muut. Kun ympäröivä maailma tuntuu vaativan enemmän ja nopeammin, oma suunta on ollut päinvastainen.

Minäkin jaksoin aikani. Oli ammatti jota rakastin ja jossa olin hyvä. Elämä oli ihanan täyttä, olin saavuttanut asioita joista olin unelmoinut. Mutta jaksamisen raja tuli vastaan jo päälle kolmekymppisenä. Keho oli antanut merkkejä liian kovista kierroksista jo aiemmin, mutta en ollut osannut niitä merkkejä kuunnella. Lopulta oli pakko pysähtyä miettimään mitä oikeasti jaksan.

Jouduin luopumaan säännöllisestä työstä ja sen tuomista eduista, mutta sain tilalle jotain muuta. Tunteen siitä, että voimat riittävät eikä kalenteriin katsominen kurista kurkkua. Olemalla rehellinen itselleni, oma polku on kirkastunut ja uusia merkityksellisiä asioita tapahtunut.

Ajoittain tunnen kuitenkin häpeää. Mikä on merkitykseni yhteiskunnalle? Riittääkö se mitä teen?

Kun luen stressin ja uupumuksen yleisyydestä, ymmärrän etten ole ainoa jonka jaksaminen on koetuksella. Tehokkuuden vaatimus on mennyt liian pitkälle. Jokainen meistä on erilainen ja jokaisen voimavarat ovat erilaiset. On saatava olla myös vähemmän tehokas. Muuten hintana on, ettei lopulta jaksa enää minkään vertaa.