Kaipaan nykyään lomamatkoilla mahdollisimman vähän virikkeitä. Hiljaiset majapaikat ovat suurinta luksusta. Kun kolotukset ja mukavuudenhalu lisääntyvät, mukaan pakattavan tavaran määrä kasvaa, mutta itse kohteelta en kaipaa kuin hyvän vuoteen ja hiljaisen ympäristön. On toki mukavaa nähdä uusia paikkoja ja kaupunkeja, mutta jos haluan palautua ja kerätä voimia, yksinkertainen loma luonnon äärellä on parasta.
Lomalla pidän vaihtoehdot vähäisinä. Tykkään lueskella, nukkua päikkäreitä, kuunnella podcasteja ja käydä kävelyllä lähimaastossa. Ruokailut ovat päivän kohokohtia. Mukaan pakkaan ruokaa juuri sen verran kuin tarvitsen. Arjessa joutuu tekemään koko ajan valintoja, joten valintojen vähäisyys antaa aivoille lomaa. On helpottavaa, kun ei ole jääkaapillista ruokaa, vaan voin syödä vain sen mitä sille päivälle on varannut. Ja jos hetkittäin tuleekin mielihalu jota en pysty tyydyttämään, voin kokea olevani suuri kilvoittelija.
Pyrin pitämään matkaseurankin minimissä, eli olemaan yksin. Ensimmäisenä päivänä tuntuu oudolle, kun kukaan ei huuda äitiä. Tulee ikävän ja tyhjyyden tunnetta, ehkä syyllisyyttäkin, mutta pikkuhiljaa ne helpottavat. Tuntuu tärkeälle ottaa etäisyyttä ja fiilistellä kuka minä olen.
Tylsät hetket kuuluvat asiaan. Tylsyyttä on kahdenlaista: sellaista kun mieli kaipaa virikkeitä ja sellaista, jossa mieli rauhoittuu. Loman jatkuessa jälkimmäinen lisääntyy.
Loman ei tarvitse olla pitkä. Kun ei tapahdu juuri mitään, aika kuluu hitaammin ja muutama päivä tuntuu viikolle. Sen jälkeen on ihana palata kotiin, olla taas tarpeellinen ja tarvitseva. Ja saada tehdä niitä valintoja, joita yltäkylläinen elämä tarjoaa.
